Neurosonic

Neurosonic on Suomessa kehitettyä uutta hyvinvointiteknologiaa. Se on rentoutusmenetelmä missä johdetaan patjan tai lepotuolin kautta kehoon matalataajuista värähtelyä. Menetelmä on kehitetty edistämään fyysistä ja psyykkistä palautumista sekä parantamaan unta. Stressi ja ylikuormitus aiheuttavat tutkitusti unihäiriöitä. Unihäiriöt ilmenevät yleensä heräilynä, tyypillisesti aamuyöstä, uudelleen nukahtamisen vaikeutena ja huonolaatuisena unena. Neurosonic-rentoutusmenetelmällä on pystytty vähentämään stressi- ja ylikuormistusoireita, jolloin myös unen laatu on parantunut. Käytetty taajuusalue (20-100 hz) on turvallinen ja luonnollinen, eikä sillä ole sivuvaikutuksia. Kyseessä ei ole lääketieteellinen hoitoTutustu lisää Neurosonic-menetelmään ja ohjelmiin Uniajan blogissa.

Neurosonic-tuotteissa on yhteensä kahdeksan erilaista 10-41 minuutin pituista ohjelmaa. Neljä rentouttavaa, kaksi aktivoivaa ja kaksi palauttavaa. Ohjelman voimakkuutta voidaan säätää neljällä värähdysalueella: pohkeet, reidet, alaselkä ja yläselkä. Ohjelma ja värähtelyn voimakkuus valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Neurosonicin käyttömahdollisuudet ovatkin tästä syystä monipuolisia.

Millaisia hyötyjä on Neurosonic-hoidoista?

Värähtelyn aikaansaama kudos- ja lihasstimulaatio vaikuttaa autonomiseen hermostoon, joka säätelee kaikkia tahdosta riippumattomia toimintoja elimistössämme. Neurosonicin tuottama värähtely rentouttaa lihaksia ja sympaattista hermostoa vähentäen stressiä ja syventäen unta. Neurosonic-rentoutumismenetelmä sopii kaikenikäisille ja on turvallista käyttää. Hoitoa ei suositella, mikäli sairastat akuuttia tulehdustilaa, mikä voi levitä tai pahentua, sinulla on välilevyn pullistuma, veritulppa tai olet raskaana. Käyttökokemuksia pääset lukemaan täältä.

  • rentouttaa
  • parantaa nukahtamista ja unenlaatua
  • edistää fyysistä palautumista
  • parantaa vireystilaa
  • parantaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa
  • lievittää lihasjännityksiä ja kipuja

Neurosonic värähtelyhoito on itse koettava!

Neurosonic-hoidot Uniajalla

Uniajalla pääset kokeilemaan Neurosonic-menetelmää Pro lepotuolissa yksittäiskäynneillä, 5 tai 10 kerran hoitojaksolla sekä 2kk unettomuuden hoidon ohjelmalla. Pro lepotuoli  on Neurosonicin tehokkaimpia tuotteita, jotka sopivat erinomaisesti myös urheilijoille ja kuntoilijoille.

Hyvä hoitotiheys on 1-3 kertaa viikossaHoitosarjat ovat yleensä 5-15 kerran pituisia tai yksilöllisten oireiden mukaisesti valittuja. Hoitoa voi tarvittaessa ottaa vaikka joka päivä eikä sillä yleensä ole sivuvaikutuksia.

Neurosonic-hoitokerralla valittavanasi on sekä lyhyet että pitkät hoidot. Voit myös yhdistää hoitoja. Käytettävissäsi on 50 min hoitoaika.

Hoitoajat ovat ma-pe sovittuina aikoina. Ilta-aikoja (ma-to) on rajoitetusti. Otamme kuukaudessa vain rajoitetun määrän Neurosonic-asiakkaita, jotta saamme järjestettyä hoitoaikoja mahdollisimman hyvin.

Sarjahoitoihin ei sisälly ohjausta, vaan käyt hoidossa itsenäisesti. Ohjaamme ensimmäisellä kerralla laitteiden ja hoitohuoneen käytön.

Ajanvarausta varten jätä yhteydenottopyyntö  info@uniaika.fi 

Lue lisää aiheesta